Picote Solutions:n kehittämä Smart Cutter™ ISTT:n No-Dig 2012 award -kilpailun voittoon Brasiliassa!

Picote Solutions:n kehittämä Smart Cutter™ ISTT:n No-Dig award 2012 -kilpailun voittaja Brasiliassa!

FiSTT-jäsen Picote Oy voitti marraskuussa ISTT:n No-Dig award 2012 -kilpailun Smart Cutter™ -tuotteella

Smart Cutter -haarapora voitti pääpalkinnon Vuoden uusi tuote -sarjassa 13. marraskuuta Sao Paulossa pidettyjen No-Dig -messujen yhteydessä.

”Emme osanneet odottaa tuotteelle tällaista arvonantoa, onhan kyse kuitenkin maailmanlaajuisesta kilpailusta. Palkitseminen antaa voimaa ja uskoa kehittää tuoteinnovaatioita jatkossakin. Tämä vahvistaa meidän olevan oikealla tiellä. Ala tarvitsee varmasti jatkossakin uusia tuoteinnovaatioita”, Picote Oy:n toimitusjohtaja ja keksijä Mika Lokkinen kertoo.

”ISTT:n messutapahtuman yhteydessä järjestetyssä kisassa palkituksi tulleet yritykset ja niiden innovaatiot ovat todella arvostettuja alallaan. ISTT:n kansainväliseen verkostoon kuuluvat jäsenmaiden edustajat, näytteilleasettajat ja tapahtumakävijät vievät uudet innovaatiot nopeasti omiin kotimaihinsa”, Suomen kaivamattoman tekniikan yhdistys ry:n (FISTT) puheenjohtaja Jari Kaukonen kertoo.

Voiton ansiosta Picote uskoo tuotemyynnin kasvavan nopeasti myös Euroopan ulkopuolella.

Kuvassa Riitta Virtanen, John Hemphill, Katja Lindy-Wilkinson, Sam Ariaratnam ja Jari Kaukonen
Kuvassa Riitta Virtanen, John Hemphill, Katja Lindy-Wilkinson, Sam Ariaratnam ja Jari Kaukonen

Smart cutter side view