Jukka Huusko FiSTT:n toiminnanjohtajaksi

FiSTT:n hallitus on sopinut osa-aikaisen toiminnanjohtajan tehtävän perustamisesta ja aloittamisesta. Asiasta sovittiin hallituksen kokouksessa YT-messujen yhteydessä 14.5. FiSTT:n ensimmäisenä toiminnanjohtajana aloittaa järjestössä pitkään hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana toiminut Jukka Huusko. Varsinaisessa työssään Huusko toimii kaivamattomaan tekniikkaan erikoistuneen suunnittelutoimiston Johan Lundberg Oy:n toimitusjohtajana. ”On hienoa, että hallitus haluaa tällä tavalla kehittää yhdistyksen toimintaa ja jäsentensä palveluja”, Huusko toteaa. Mm. seuraavia asioita on listattu tärkeiksi kehittämiskohteiksi:

    • Jäsenten hankinta ja jäsenetujen kehittäminen
    • Jaostojen ja työryhmien toiminnan tukeminen
    • FiSTT tiedotustoiminta
    • Yhteistyö valittujen järjestöjen kanssa

”Tavoitteena on myös lisätä hallitustyöskentelyn dynamiikkaa, jotta toimintamme palvelee jäseniämme paremmin ja kaivamattoman tekniikan yleistymistä infrarakentamisessa”, Huusko lisää.