Jari Kaukonen ISTT:n hallituksen jäseneksi

Jari Kaukonen WSP:ltä kansainvälisen kattojärjestön ISTT:n hallitukseen ensimmäisenä suomalaisena jäsenenä

Lehdistötiedote
3.2.2015

Jari Kaukonen WSP:ltä kansainvälisen kattojärjestön ISTT:n hallitukseen ensimmäisenä suomalaisena jäsenenä

ISTT (The International Society for Trenchless Technology) on nimittänyt Suomen yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan RI Jari Kaukosen kansainvälisen kattojärjestönsä ISTT:n ensimmäiseksi suomalaiseksi jäseneksi. Nimitys astui voimaan ISTT:n kokouksessa Madridissa lokakuussa 2014. Suomalaisen jäsenen nimitys hallitukseen on ensimmäinen koko ISTT:n 30-vuotisen historian aikana.

WSP:n Kaukonen toimii päivätyössään WSP Infra-yksikön johtajana.

”Tuon hallitukseen pitkäaikaista kaivamattoman tekniikan kokemusta ja osaamista. Olenhan tehnyt ensimmäiset sujutukset jo vuonna 1982. Olen myös ollut kansallisen järjestön FiSTT:n yhdistystoiminnassa mukana sen perustamisesta vuodesta 1999 lähtien, joten nimitykseni oli luontainen jatkumo vaikuttamiselle. Hallitusjäsenyys tukee myös työtäni WSP:llä, joka tunnetaan monialaisena vaativien kohteiden suunnittelijana”, Jari Kaukonen sanoo.

Suomen FiSTT (Finnish Society for Trenchless Technology) keskittyy rakenteita rikkomattoman rakentamisen ja saneerauksen tietämyksen edistämiseen. Yhdistyksen tunnetuimmat tapahtumat alalla ovat joka toinen vuosi järjestettävät kansallinen vuosikonferenssi sekä asiantuntijana toimiminen alan säädöksiä ja ohjeistuksia laadittaessa. Viimeisen vuoden aikana FiSTT on toiminut mm Ympäristöministeriön vetämän viemäreiden laatuohjeistuksen laadinnan ohjausryhmässä asiantuntijana. Paraikaa se työskentelee Liikennevirastolle laadittavien teiden alitusten lupaohjeistuksen ohjausryhmän asiantuntijana. FiSTT on myös tehnyt aloitteen kansainvälisen konferenssin saamiseksi Suomeen vuonna 2018.

Kattojärjestö ISTT:ssä on 27 kansallista yhdistystä jäsenenä edustaen 32 eri maata ja suomalaisessa FiSTT:ssä on yritys-/yhteisöjäseniä 44 kpl, sekä henkilöjäseniä 10 kpl.